Juuri kun mediaraiskattuna henkilönä pyyhkäisin itseni pois julkisuudesta...
Kuinka helppoa se olikaan, vain olla vastaamatta puheluihin, kunnes hyvin tuntemani, inhimilliset toimittajat alkoivat olla jopa huolissaan (eivät ehkä oikeasti); "ei kai sulle oo tapahtunu mitään pahaa?".
"Kiitos kysymästä, joo, kävihän tossa pari vuotta kaikenlaista- teidän kollegoiden toimesta." Revi siitä.
Reilun vuoden mittaisen julkisuus-selibaatin myötä mietin kuinka järkevää olisi pitää sanainen arkkuni kiinni. "Jolla onni on, se onnen kätkeköön"-tyylisesti. Vaan huomaan etten siihen kykene, ja otan vastaan nettilehden päätoimittajuuden.
Ja miksi ihmeessä?!
Kiitos Lenitan.
Siinä vasta Suomen neito, kirjaimellisesti vailla vertaansa. Tämän totesin hymyillen katsoessani pressiklubin itsenäisyys-lähetystä. Eikä mielipiteeni varmasti selittelyjä kaipaa. Sillä mimmillä on munaa, näin nykypäiväivän sanamuotoon käännettynä.
Miksi siis en saisi ihmetellä maailman menoa julkisesti? Tokin saan, sillä tästä ovat pitäneet huolen sotaveteraanit. Taistellessaan Suomelle itsenäisyyden ja sitä kautta vapaa sana antavat minullekin siihen mahdollisuuden.
Vaan olipa siinä myös Jumalan armolla näppinsä pelissä.
So, I'm back - like it, or not.
Olipa mukavaa lukea vuoden verran viestejä, kuinka blogiani oli kaivattu:)- kaikkine kirjoitusvirheineen! Sodassa ja rakkaudessa<3!
Olen viettänyt viimeisen vuoteni itsetutkiskelun merkeissä ja jopa löytänyt jotain ironisuuden, sarkastisuuden ja itsekritiikin viidakosta - edelleen Jumalan armosta, josta jaksan kiittää joka ikinen päivä.
Palasin juuri taannoin Roomasta työmatkalta, jossa tutustuin paikalliseen kapellimestariin. Hän lahjoitti minulle innoittavaa Haydenia ja Mozartia syvällisen keskustelumme jatkoksi. Levy puhuttelee minua juuri tätä kirjoitaessani. Ihanasti.
Sori Anssi, onhan se sunkin levy ihan ok, aika vaan ajoi sen ohi mun elämässä.
The bitch is back!
Oolkaahan ihanasti, missä ikinä olettekaan:)
Sussu
